— Kyllä, herra eläinten kuningas, kyllä se niin on, että jätin hänet tänään yksin yhteistä muurahaiskekoa kantamaan. Mutta tämän tein siksi, kun kuulin herra eläinten kuninkaan niin kovasti sairastuneen — lähdin hänen tautiinsa parannuskeinoa etsimään.
— Mitä, niinkö? No löysitkö sen? Sano!
— Olin juuri löytämäisilläni — saamaisillani neuvon Ahonrannan hämähäkiltä, mutta silloin tultiin minua kutsumaan tänne, tälle suden asialle.
— Mene, veikkonen, aivan heti takaisin ja viivy matkallasi miten kauvan tahansa, miten kauvan vain asia vaatii, elä kuule kenenkään kutsua. Mene, mene, ja ota tarkka selko siltä Ahorannan hämähäkiltä, miten paranisin.
Kettu kiitti ja kumarsi, ja meni.
Ketun tultua takaisin kysyi jalopeura:
— Mitä se sanoi?
— Se sanoi, se Ahorannan hämähäkki, että jos tämä susi tapettaisiin ja nahka nyljettäisiin ja pantaisiin se nahka sairaan paikan päälle, niin silloin herra eläinten kuningas heti paranisi.
Sen kuultuaan ei susi, joka tähän asti oli kovin uskollisesti pysytellyt jalopeuran vieressä, kauvoja tässä pysynyt, vaan lähti viilettämään metsään minkä vain käpälistä sai. — Eikä sen jälkeen kannellut ketun päälle.
Kettu suksipuuta katsomassa.