Tuleepa kettu kerran puun juurelle, jossa on harakalla pesä ja poikaset. Tulee ja käy kovin katselemaan puun puoleen, sinne, missä on harakalla pesä ja missä tämä kovin mahtavana istuu alas katsellen. Kyllästyy vihdoin harakka ketun katseluun ja kysyy:
— Mitä sinä liuhuparta siellä katselet?
— Katselenpahan, kun tässä olisi niin hyvä puu sukseksi. En ole muualla missään näin hyvää suksipuuta tavannut. Arvelen tämän kaataa.
— Elä veikkonen, elä mitenkään sitä tee, hätäytyy harakka, — elä mitenkään kaada tätä puuta, sillä minulla on tässä pesä ja poikaset.
— Vai niin! No, jos annat yhden pojan syötäväkseni, niin en kaada, — kun sinulla kerran on tässä pesä.
— Olkoon menneeksi, ota se, elä vaan kaada!
Kettu saa poikasen, syö, ja lähtee pois.
Mutta toisena päivänä tulee hän uudestaan ja rupeaa samalla tapaa katselemaan puuhun.
Harakka taas kysyy:
— Mitä sinä häilyhäntä siellä taas katselet?