Silloin jänis oli voittanut vedon ja tästä riemusta hän rähähti sellaiseen nauruun, että suu halkeili ristiin, rastiin.
Jäniksen itsemurha-aie.
Mutta valtasipa sentään jänöpojan kerran kova alakuloisuus ja hän sanoi itselleen:
— Ei minua sentään kukaan pelkää! Kyllä minun mahtini on mitätöntä. Ja sentähden: mitä maksaa elellä täällä, menenpä ja hukutan itseni tuonne jokeen.
Mutta mentyään joen rannalle kuuli hän jonkun hyppäävän edestään veteen.
— Mikä se? Ken se siitä edestäni niin rutosti jokeen hyppäsi? Ka, koppakuoriainen. — No, enpä vielä hukuttaudukaan, kun tuo koppakuoriainenkin minua niin pelkää, että hyppää edestäni sellaisella kiireellä jokeen, en mitenkään! — sanoi jänis itselleen.
Ja hän kääntyi pois joen rannalta ja elellä puputtelee vielä nytkin.
Jäniksen viisaus.
Kerran jänis osotti aito kettumaista viisautta ja vieläpä ollessa ketun kera asiassa.
Tavatessaan toisensa asettivat he itselleen erään määräpaikan ja löivät vetoa, kumpi heistä ennemmin hyppäisi sen toiselle puolelle. Se joka ennemmin hyppää, se saa osuuden toisen valtakuntaan.