Tuli siihen hiiriä kopare ja ne alkoivat pitää kisaa karhun tienoilla. Karhu tuosta heräsi ja koppasi puolenkymmentä kisaavaa pikkuelävää kouraansa ja aikoi pistää ne kaikki kerralla suuhunsa.
— Elä, veikkonen, elä meitä syö, me teemme sinulle vielä joskus hyvän työn, valittivat ja rukoilivat hiiret.
— Huih, teistäkö hyväntyön tekijöiksi, hymähti pilkallisesti karhu. Vaan kun tosiaankin olette niin vähäpätöisen mitättömiä, niin enpä teitä syö, vaan saatte mennä minne haluatte.
Ja samassa hän viskasi heidät loitos luotaan. Ja nukahti taas.
Mutta kun hän keräsi, huomasi hän olevansa vapaana. Lanka oli keritetty.
— No, kukas tämän teki! kysäsi hän tyhmän-ällistyneesti.
— Me, vastasivat äsken vapautetut hiiret siitä lähitienoolta. Me nakertelimme solmun auki, teimme sen lupaamamme hyvän työn.
— Vai te, vai teitte te sen lupaamanne hyvän työn, lausui karhu hämmästyneen-nolostuneella äänellä ja lähti lönkkimään pois.
Sen pituinen se.
Buden laulu.