Kerran susi tapasi koiran ja sanoi tälle:
— Nyt veikkonen toimita kuinka tahansa minulle jotain syötävää, minulla on semmoinen nälkä!
Koira sanoi:
— Ka, talossa olisi häät ja helposti voisin viedä sinut väkijoukon lomitse pitopöydän alle, jossa on kaikkea yllinkyllin, mutta sinun pitäisi olla siellä niin hiljaa, niin hiljaa, jotta ei kuuluisi hiiskaustakaan, muuten käy hullusti.
— Ole, veikkonen, minäkö en olisi hiljaa! Kuinka sitä kysytkään!
— No, tule sitten!
Koira lähti viemään sutta pitopöydän alle ja saikin sen sinne. Ja siellä oli, niinkuin koira oli sanonut, kaikenlaista yllinkyllin, ja susi alkoi ahmimalla syödä niitä. Mutta siellä oli myös eräässä kipossa jotain väkevää juotavaa ja susi ryyppäsi siitä palan paineeksi. Ryyppäsipä muutenkin. Mutta siitä tuli hän kovaan humalaan.
Ja hän tahtoi kaikinmokomin laulaa — häiden kunniaksi. Mitäs, kun muutkin laulavat!
Koira varotteli:
— Elä, veikkonen, elä, veikkonen, siitä voi turmiot tulla! Elä hiiskahdakaan!