Karhu ei ensin kiinnittänyt tähän mitään huomiota, mutta sitten jo kohotti päätänsä ja kysäsi:
— Mitä sinä oikein laulat?
— E-en mitään, virkkoi kettu, — sitä vain, että se on aivan oikein, että terve sairasta kantaa, pieksämätön pieksettyä.
— Et sinä niin laula, toisin laulat. Mutta sen minä sanon sinulle, että ellet ole hiljaa, niin minä näytän sinulle laulelemisen.
— En minä enää mitään laula, kuomaseni.
Mutta mitäs se kettu olisi voinut sanaansa pitää, se taas rupesikin laulelemaan:
— Voi sentään tätä maailman menoa, kun kaikki on täällä nurinpäin.
Tässäkin: sairas tervettä — — —
Mutta pitemmälle hän ei päässyt laulussaan, sillä karhu käänsi äkkiä päänsä ja tarrautui hampain hänen koipeensa. Ja täytyi ketun panna esille kaikki keinonsa ennenkuin pääsi pälkähästä.
Mistä päin nyt tuulee?
Sattuipa sitten karhu saamaan elävän teeren hampaisiinsa. Kettu tuli vastaan ja tahtoi kaikin mokomin saada häneltä tuon makupalan. Hän mietti keinoa hetken, ja sanoi: