— Kuomaseni, mistä päin nyt tuuleekaan?
Karhu muisti hyvin ketun entiset kolttoset häntä kohtaan, eikä halunnut tällä kertaa joutua nenästävedetyksi, ja sentähden hän ei virkkanut ketun kysymykseen mitään, töllisti voin taivaalle ja pudisti päätänsä.
Mutta kettu ei halunnut mitenkään jättää teertä karhun suuhun ja sentähden hän keksi kiverämmän juonen ja kysyi:
— Kuomaseni, mistä päin silloin tuulee, kun puolenpäivän aikaan päivä silmiin paistaa, mutta tuuli sattuu selkään?
Karhu mietti hetken asiaa ja vastasi:
— Ka, pohjoisesta!
Silloin avautui hänen suuri suunsa ja teeri pääsi siitä maahan ja kohta oli se ketun hampaissa, joka tämän saatuaan viiletti vikkelästi metsään.
Karhun koreilemishalu.
Harvoin karhu kiinnitti huomiota muotoseikkoihin ja ulkonaiseen koreuteen, mutta kerran sentään sattui hänen silmiinsä pistämään ketun turkin suuri kauneus. Hän tähysteli kauvan kettua ja lausui vihdoin:
— Kuoma, mistä sinä olet saanut noin korean puvun?