Päättivätpä sitten karhu, susi ja kettu jättää entiset metsäiset elinkeinonsa ja ruveta harjottamaan Metsolan rintamailla oikeita ihmisellisiä elinkeinoja, aluksi maanviljelystä. Päättivät kaataa, polttaa ja kyntää kasken, kylvää siihen siemenen ja laatia sen sadosta sitten ihmisten tapaan syötävää.
Mutta jo heti, kaskea kaadettaessa, huomasivat he, karhu ja susi nimittäin, kuinka kovaonniseen puuhaan he olivat ryhtyneet. Kettu näet ensinnäkin kartteli kaikin mokomin kaskenkaatoa, viikelehti vain lähimetsissä, toiseksi ei karhusta ollut muuksi kuin kivien ja kantojen kera painiskelijaksi ja hukan oli vaikea pysyä siinä asennossa, mitä kirveen käyttö vaati. Saatiin kuitenkin työ suoritetuksi ja ryhdyttiin kasken polttoon. Tämänkin työn aikana pysytteli kettu kaukana työpaikasta, häntä kun muka tuli ja savu pyörrytti; karhu taas putosi tuontuostakin rovioihin ja tuhkaan, poltellen ja kärvennellen karvojaan, ja susi paralta sokasi savu silmät ja saattoi ne vettä vuotamaan.
Saatiin kuitenkin sekin työ suoritetuksi, kaski poltetuksi, mutta entäs kyntö ja kylvö?
Kynnettäessä oli karhu köntistyä raskaan kuormansa alle, hän kun oli vetäjänä, ja susi ei pysynyt mitenkään auran kuressa, kädet pääsivät irti ja jalat kompastelivat; ja kaiken lisäksi istui repo aisalla, muka johti työtä. Saatiin sentään sekin työ toimitetuksi.
Eloja leikattaessa ja korjattaessa valitsi kettu lyhteiden laittamisen ja kuhilastamisen, siis kaikkein helpoimman työn, muu, raskaampi työ, jäi muille. Siitä tämäkin työ muodostui hankalaksi ja hitaaksi, sillä eihän tahtonut mitenkään tällainen kyyryasennossa käypä työ kömpelöruumiiselta karhulta ja sudelta sujua. Koettaa kuitenkin täytyi, ja saatiinhan se viimein sekin työ suoritetuksi.
Mutta tulipa elojen puinti. Siinä kettu, joka karttoi kaikkein enimmän tätä työtä, valitsi sellaisen osan, että nousi riihen partisille ja selittäen niiden olevan putoamaisillaan rupesi niitä muka pitelemään. Se olisi kuitenkin ollut vielä siedettävää, mutta kaiken lisäksi rupesi hän sieltä pudottelemaan partisia toisten päälle, näiden puida juhkaroidessa permannolla. Siitä tämä työ kävi tekijöilleen kahta vertaa vaikeammaksi. Tuontuostakin saivat he paukun päähänsä, ja kun he toisaalta saivat pölyä ja ruumenta suut ja silmät täyteen, niin he eivät muuta kuin valittelivat ja yskiä röhkyttelivät permannolla.
Kun sitten elojen jaossa karhu ja susi tekivät vielä sellaisen tyhmyyden, että suostuivat sellaiseen jakoon, että isommalle tuli isompi kasa, pienemmälle pienempi, jolloin he saivat toinen olet, toinen ruumenet, sitävastoin kuin kettu sai jyvät, epäonnistui yritys täydelleen, ja karhu ja susi päättivät etteivät he suinkaan toista kertaa ryhdy tällaisia outoja elinkeinoja harjottamaan, vaan pysyvät aina entisissä, tutuissa ja varmoissa.
Elojen jauhatus ja keittäminen.
Olivat kuitenkin elot jauhettavat ja keitettävät puuroksi. No, he menivät yhdessä Hukkalan myllylle ja kaatoivat siellä viljansa kiven silmään, ja rupesivat kuuntelemaan, kuinka kunkin viljat ääntäisivät kivessä.
No, ketun viljat panivat kuten tulikin: "jyrin järin", mutta karhun ja suden viljat panivat "tissis tassis, litsis lätsis".