Matti pani hatun onton kannon päähän ja leikkasi salaa pohjan hatusta ja rupesi sitten pitämään sitä laidoista. Peikko rupesi kaatamaan siihen hopeaa. Mutta eihän se hattu ruvennut mitenkään täyttymään, se kun hopea moni sinne kantoon. Peikko kävi sitä ihmettelemään, mutta minkäs sille mahtoi, eihän Matissa näyttänyt olevan mitään syytä. Täytyi vain kaataa. Pari säkkiä täytyi hänen kaataa hattuun hopeita, ennenkun se täyttyi.
Kun työ oli suoritettu lausui peikko Matille, päätään pyöritellen:
— Kyllä sinä, Matti, olet viisas mies, mutta suuri on sinulla pääkin.
Kokonaista kaksi säkkiä hopeita se vetää. Mitä sitten koko olemuksesi!
Elä koskaan tee minun kanssani kauppaa, että minun pitäisi täyttää
sinun paitasi!
Niinhän se on, kun toisen päälaessa on aukko ja toisen ei, virkkoi
Matti siihen, mutta peikko ei sitä ymmärtänyt.
Matti uhkaa kantaa pois peikon raha-aitan.
Kerran kolmannenkin teki Matti loven peikon rahavarastoihin lystikkäillä juonillaan.
Hän otti käsiinsä suuren vitsan ja rupesi sitä peikon raha-aitan edessä vääntämään.
— Mitä sinä siitä väännät? kysyi peikko nähdessään Matin työn.
— Väännän kantovitsaa, jolla aion kantaa tuon sinun aittasi pois tuosta, järveen, vastasi Matti rauhallisesti ja väänti kiivaasti vitsaa.
— Elä veikkonen, Mattikulta, tee niin; teet minulle suuren vahingon ja mitä hyötyä siitä lähtee, jos aitta järveen joutuu, — elä, veikkonen, kanna!