— Koetetaan vain, vastasi rauhallisesti Matti ja tempasi kaadetun puun tyvestä käsiinsä ja veti sitä helposti kappaleen matkaa. — Niin minä, mutta kuinkas sinä, huudahti hän teon tehtyään.
— Saatpahan nähdä, virkkoi peikko ja nosti puun tyven olkapäille ja alkoi vetää. Mutta Matti istuutui puun latvalle ja tarttui vieressä oleviin kasvaviin puihin kiini ja esti vetämistä. Puu ei liikahtanutkaan.
— Mikä sillä on? kysyi peikko.
— Vedä, vedä vain, kyllä se tulee. He-hei!
Mutta puu ei liikahtanut, vaikka peikko olisi kuinka kiskonut.
Niin hävisi peikko tässäkin asiassa.
— Mutta kuule, käydäänpäs kiveä puristamaan, siinä sinä et voita minua, huudahti peikko Matille, toivoen tässä uudessa kilpailussa voittavansa hänet.
— Käydään vain, virkkoi Matti, joka tätä tapausta varten oli pistänyt taskuunsa keitetyn perunan. — Käydään vain ja kumpikin saa valita maasta itselleen sopivan kiven, jota käy sitten puristamaan.
Ja heitettyään salaa maahan taskuun varaamansa keitetyn perunan, lausui hän heti jatkoksi:
— Minä otan tuon kiven.