Peikko ei voinut kyllin ihmetellä Matin taitavuutta ja tunnusti jääneensä tappiolle.

Toiseksi järjestettiin kilpasoutu tai oikeammin joenrannan vetäminen veneen avulla. Lyötiin vahvat vaajat toiseen joenrantaan, niihin sidottiin vahvat nuorat ja nuorain toiset päät kiinnitettiin veneiden peräkeuloihin. Sitten istuttiin veneisiin ja ruvettiin soutamaan tarkotuksella, kumpi ennen pääsisi joen toiseen rantaan.

Peikko souti, souti, mutta vene ei hievahtanut. Toinen ranta oli aina yhtä kaukana kuin alottaessa.

Mutta Matti oli varalta sahannut kappaleen veneensä peräkeulaa niin, että se jäi vain pienestä säleestä pysymään kiinni, ja kun hän tempasi airoillaan vettä, irtautui peräkeula pois veneestä ja vene lensi heti toiselle rannalle. Niin Matti voitti tämänkin kilpailun. Peikko parka yritti vielä uudestaan tätä rannansoutokonstia, mutta onnistumatta.

— Mutta kumpi meistä tuo kummallisemman vetoeläimen tähän nähtäväksemme, täysiin ajoneuvoihin valjastettuna, ehdotti lohdutuksekseen tappiolle jäänyt peikko. — Siinä sinä et ainakaan minua voita!

— No koetetaan!

Peikko meni ja valjasti pienen reen eteen pukin ja toi sen nähtäväksi. Se oli varsin lystikkään näköinen vetoeläin, tuo pitkäsarvi, partaniekka otus, ja ainakin peikkoa itseään nauratti kovin keksintö. Mutta Matti meni metsään, pyydysti siellä pienen hiiren, laati sille pienenpienet ajovehkeet ja tuli sen kera näytekentälle. Peikko ei voinut olla myöntämättä, että tämä vetoeläin oli hullunkurisempi. Hän kuuristui kyyryyn sitä katsomaan ja häntä rupesi naurattamaan niin, että oli siihen katketa. Hätäytynyt pikku hiiri se pienine mustine silmineen hyppäeli pelonalaisena valjaissaan joka suuntaan, mutta luonnollisestikaan se ei minnekään päässyt. Pitkäparta pukkikin painoi päänsä katsoakseen tuota outoa reenvetäjää ja päkätteli. Matti siveli partaansa, ja peikko tunnusti Matin etevämmyyden asiassa.

— Mutta et suinkaan sinä minua syömisessä voita, jos kaikessa muussa, innostui peikko ja ehdotti kilpailua tässä toimessa. — Päästetään vetoeläimet valjaistaan ja mennään meille keittämään puuroa ja syömään sitä kilpaa.

— Tehdään niin.

Ja vetoeläimet päästettiin valjaistaan ja mentiin Peikkolaan keittämään puuroa. Se oli syötävä kuumana, ja kun se tuli valmiiksi, käytiin heti sitä syömään. Peikko oli tottunut syömään kuumaa ruokaa ja sentähden kävi se häneltä varsin hyvin. Ja kun hän muutenkin oli kova syömäri, hupeni puuro huimaavasti hänen kattilastaan.