Kerran teki peikon mieli lähteä tutkimaan ihmisasuntoa yöaikaan. Hän arveli, että silloin, kun tuvissa kaikki nukkuvat, on niissä paljoa rauhallisempaa ja vapaampaa liikuskella ja tehdä havaintoja, eikä niissä silloin ole myöskään mitään vaaraa tarjolla.
Hän meni erääseen taloon kylän laidassa, laskeutui sen savupiipusta keskelle lattiaa ja näki, että kaikki nukkuivat. Siis ei mitään vaaraa eikä häiriötä, päätteli hän itsekseen ja rupesi liikuskelemaan tuvassa.
Mutta tuvassa sattui, paitsi ihmisiä, olemaan pässi, sika, kissa, kukko ja pukki, viimemainittu kuitenkin eteisessä. Kun peikko saapui sisään oli pässi pöydällä, sika lattialla penkin alla, kissa uuninliedellä ja kukko avonaisessa häkissään oven vieressä. Ne olivat horrostilassa, mutta yksikään ei nukkunut.
Kun peikko lähti liikuskelemaan, tuli hän ensiksi pöydän luo. Hämärässä hän ei nähnyt pässiä ja rupesi kädellään sivelemään pöytää. Mutta kun pässi kuuli käden liikettä pöydällä, heräsi hän horrostilastaan ja päkkäsi yhtäkkiä sarvillaan peikkoa kovasti otsaan. Peikko säikähti tästä ja pidellen otsaansa istuutui penkille pöydän viereen. Mutta sen alla oli sika ja havaiten oudon jalan tulleen eteensä, purasi äkäsesti sitä. Tästä peikko kimmastui yhä enemmän ja hyökkäsi jalkaansa pidellen lieden luo. Mutta siellä kissa sähähti ja kävi raappimaan hänen kasvojaan. Peikko ei enää tiennyt minne mennä, vaan töytäsi kohden ovea. Siellä horroksestaan herännyt kukko kävi nokkimaan hänen kuvettaan, pistelemään kuin suurella naskalilla. Peikko ei voinut jäädä ovellekaan, vaan syöksi eteiseen. Mutta täällä antoi pukki hänelle sellaisen päkkäyksen, että hän lensi monen sylen päähän pihamaalle.
Olipa se kovanonnen käynti peikko paralle, ja kun hän meni kotiinsa kertoi hän kauhistuneena omaisilleen:
— Olipa siellä nukkujia siellä tuvassa ja lempoko heidät lienee kaikki herättänytkin! Kun menin pöydän ääreen, niin siellä räätäli saksillaan töykkää otsaani, kun menin istumaan penkille, niin sieltä penkin alta nikkari höylällään sipasee jalkaani ja kun menin lieden ääreen, niin siellä emäntä raapasee kalavartaalla kasvojani, ja vihdoin kun rupean lähtemään pois, niin ensin tuvan ovella mikä suutari pistänee kupeeseni ja ulko-ovella isäntäkö vai mikä antanee sellaisen potkun, että lennän monen sylen päähän pihamaalle. Kyllä se oli talo, kyllä se oli väkeä. Enpä toista kertaa sinne nokkaani pistä!
Peikko tahtoi polttaa tupakkaa.
Osuipa peikko kerran miehen luo, joka poltti tupakkaa. Tapaus se oli hänelle outo ja hauska. Hän tahtoi heti seurata esimerkkiä, panna miehen tavoin piippuun ja ruveta polttamaan.
No, mies tahtoi olla hänellä apuna, hänen ottaessaan ensiaskeleitaan. Hän lainasi hänelle piippunsa, täytti sen tupakalla, antoi suuhun ja vetäsi tulen, jolla käski sytyttää. Mutta hän oli Matin kaimoja, suuri kujeniekka ja keppostentekijä. Hän oli pannut piipun pohjaan, tupakkain alle, ruutia, pannut aika panoksen.
Kun peikko sytytti piippunsa, räjähti ruuti piipussa ja lennätti sen sekä tupakat kauvas ilmaan, mutta sai niistä myöskin peikon naama osansa. Naama mustui pahanpäiväisesti ja peikko oli säikähdyksestä aivan kuolla.