— No, mitenkäs te kysyitte?
— Näin ja näin. Saisimmeko me, hyvä seppä j.n.e.
— Voi, veikkoset, kun te ette osanneet kysyä. Olisittepa te sanoneet: Hyvää päivää, hyvä ja korkea seppämestari, sinä kuuluisin alasimen kalkuttaja tällä seutukunnalla j.n.e., niin olisittepa nähneet, kuinka hän olisi vastannut ja puhunut. Menkääpäs ja tehkää niin!
— Kiitoksia, vaimohyvä, teemme niin.
Ja Vapahtaja ja Pyhä Pietari ajoivat takaisin sepän luo.
Tultuaan pajan ovelle sanoi edellinen heistä:
— Hyvää päivää, hyvä ja korkea seppämestari, sinä kuuluisin alasimen kalkuttaja tällä paikkakunnalla, etkö antaisi meidän vähän käyttää pajaasi, kun meidän hevosemme jaloista pääsivät kengät.
— Ka, mikäs tässä, ken kunnian antaa, se kunnian saa. Käykää sisään, käykää sisään vaan, te matkalaiset!
Näin sanoi mulkosilmäinen seppä ja keskeytti oman työnsä tehdäkseen tilaa vieraitten toimille.
Vapahtaja ja Pyhä Pietari riisuivat nyt hevosensa ja rupesivat kengityspuuhiin. Ja ne puuhat olivat yhtä omituisia kuin Vapahtajan ja Pyhän Pietarin puuhat aina. He kulettivat hevosensa pajaan, kohottivat sen ahjoon ja rupesivat painamaan palkeita ja kohentelemaan hiiliä. Kun hevonen oli jonkun aikaa seissyt kohisevassa ahjossa otettiin se pois ja kas, se oli ehjissä, uusissa kengissä. Tuli ei ollut polttanut siitä mitään, vaikka se oli aina sen kupeille asti leimunnut. Seppä ja muut pajassaolevat katsoivat tapausta suuresti ihmetellen.