Muurahainen ja hämähäkki menivät Jumalan luo.
Jumala kysyi hämähäkiltä, että onko totta, että paimen pudottelee muruja maahan syödessään.
— On kyllä, sanoi hämähäkki.
— Mutta sano minulle, minkätähden hän niin tekee? kysyi Jumala.
Hämähäkki mietti asiaa ja sanoi:
— Sentähden että paimenella ei ole pöytää eikä lavitsaa, ei edes pirtin lattiaakaan, siksi hänen murunsa maahan putoavat.
— Sinäpä toden sanoit, sanoi Jumala ja tuomitsi muurahaisen kantelun halpamieliseksi sekä iski rangaistukseksi häntä kalikalla selkään, niin että hänen ruumiinsa jakautui kahteen osaan. Mutta hämähäkin asetti Jumala kauniissa, kultaisessa rihmassa kellumaan kirkkaan taivaan ja viheriän maan välille, ja siinäpä hän, toden puhuja, kelluu vieläkin taivaan kirkkaana helottaessa ja maan kesäisenä vihertäessä.
III. Suomen kansan kertomussatuja.
Kuninkaantytär ja paimenpoika.
Olipa kerran kuninkaantytär, joka ymmärsi kaikkia kieliä, tajusi kaikkien puhetta. Hän oli hyvin kaunis ja moni kävi häntä kosimassa, mutta hän tahtoi mennä vain sellaiselle, joka puhuisi kieltä, jota hän ei ymmärtäisi. Sentähden ei kukaan saanut häntä ja uskottiin, ettei kukaan häntä saisikaan, sillä ei tiedetty olevan sitä kieltä, jota hän ei ymmärtäisi.