Kuulipa tuosta kummasta prinsessasta eräs köyhä paimenpoika ja hän päätti lähteä häntä kosimaan. Kaikki kieltelivät häntä tästä tuumasta ja suorastaan sille nauroivatkin, mutta paimenpoika vain lähti. Hän otti suuren kontin selkäänsä ja kokosi siihen matkalla kaikenlaisia eläimiä, kuten varpusen, oravan, variksen, korpin, tilhin ja tarhapöllön, ja lähti niiden kera kuninkaan linnaa kohti kulkemaan.
Tultuaan perille ilmaisi hän aikeensa. Kaikki rupesivat nauramaan kuultuaan hänen asiansa.
— Sinäkö kuninkaan tytärtä kosimaan!
— Sinäkö, joka et osaa mitään oudompaa kieltä!
— Sinäkö, tuollainen konttiniekka!
— Voi, veikkonen, mille asialle tulit!
Mutta paimenpoika vain tahtoi päästä kuninkaantyttären puheille. — Sittenpähän nähdään, kun koetetaan, sanoi hän. Olen kuullut, että prinsessa menee vain sellaiselle miehelle, joka puhuu sellaista kieltä, jota hän ei ymmärrä. Tiedän nämä ehdot. Jos minä voin osottaa, ettei hän ymmärrä kaikkia kieliä, olen kai minä oikeutettu hänet saamaan, vaikka olenkin vain tällainen paimenpoika. Eikö asia ole selvä?
— On, on, myönteli kuninkaan väki naurussa suin ja poika päästettiin kuninkaan tyttären puheille.
Kaunis ja viisas kuninkaantytär otti yksinkertaisesti puetun, mutta näppärännäköisen paimenpojan suosiollisesti vastaan.
— Mitä sinä tahdot? kysyi hän lempeästi.