Olipa kerran eräs piispa ja eräs pappi. Piispa oli ankara mies ja pani toimeen myötäänsä tarkastuksia. Pappi taas oli vähän yksinkertainen. Pahemmaksi muuttui asia, kun seurakuntalaiset rupesivat kantelemaan tästä piispalle. Kerrankin kantelivat he oikein joukolla hänen tyhmyydestään ja silloin piispa tuli oikein ankaralle tutkimusretkelle pitäjään.
Hän kutsui papin luokseen ja asetti hänelle neljä kysymystä. Ne olivat:
ensimäinen: kuinka syvä on meri? toinen: kuinka paljon on matkaa taivaaseen? kolmas: kuinka paljon tulee tervahaudasta savua? ja neljäs: mitä minä, piispa, ajattelen, kun näitä sinulta, papilta, kysyn?
Pappi ei voinut aavistaakaan vastauksia näihin ja sentähden hän pyysi saada antaa ne hänelle huomenna. Mutta mitenkäpä hän huomennakaan osaisi ne antaa — mistä saisi selvityksen? Ja jos ei osaisi, niin menisi virka armotta, — niin oli piispa sanonut. Sentähden lähti hän ylen murheellisella mielellä kotiinsa päin astumaan.
Tulipa hänelle talonpoika vastaan. Tämä näki hänen alakuloisuutensa ja kysyi:
— Mikäs herra kirkkoherraa vaivaa?
— Se, kun piispa on tullut tarkastusmatkalle pitäjään ja asettanut vastattavakseni neljä kysymystä, joihin minun on aivan mahdotonta vastata. Mutta jos en huomenna osaa vastata, on virkani mennyt.
— No mitkä kysymykset ne ovat?
Pappi selitti talonpojalle ne kysymykset.
— Voi, veikkonen, kun olette vähään hätäytynyt. Hetihän nuo kysymykset ovat vastatut. Annatteko tämänvuotiset rästini anteeksi, niin menen huomenna puolestanne nuo vastaukset antamaan. Mutta tietysti teidän pitää antaa minulle myös virkapukunne.