— Niin minusta on näyttänyt.
Kuninkaalle ei enempää tarvitsekaan. Heti lähtee hän Tuhkimusta katsomaan. Tultuaan hänen luokseen näkee hän sen haavan ja oman nenäliinansa siinä tukkeena. Silloin kuningas muuttaa heti mielensä vävypojastaan ja kutsuu hänet jo pidettäviin juhliinsa parhaaksi vieraaksi.
Pöllön linna.
Kerran oli mies, joka kaiken ikänsä oli halunnut päästä käymään kuninkaan linnassa ja olemaan siellä vaikka hetken sen väen parissa. Erään kerran on hän metsästysmatkalla, juuri kepittämässä teiriä ansastaan, kun kettuviikari tulla lieputtelee hänen lähettyvilleen ja sanoo:
— No, sinäkö se olet se mies, joka koko ikäsi olet halunnut päästä kuninkaan linnaan ja olemaan siellä vaikka hetken kuninkaan väen parissa?
— Ka minä, vastaa hämmästyen mies.
— No nyt se toivosi toteutuu. Nyt kun vain lähdet minun matkaani, niin saat käydä kuninkaan linnassa ja siellä kenties vielä mitä muuta ihmettä tapahtuu!
— Elä, veikkonen, mitä puhelet, mitenkä se semmoinen on mahdollista, saatikka ketun parissa!
— No lähde vain, lähde pois vain, niin saat nähdä, että vaikkapa sinut siellä vielä itse kuninkaan tyttäreen naitettaisiin!
— Elä, elä puhele, joutavia liehakoitset, ei semmoista tapahdu — sinunkaan kanssasi!