— Lähde vain!
No mitäs, ylen mielelläänhän mies lähteekin; ja kun on käväisty miehen kotona vähän pukeutumassa parempaan asuun, niin lähtee mies kevein kengin ketun jälestä kuninkaan linnaa kohti liipottamaan.
Kun tullaan linnan portille, niin kettu kääntyy miehen puoleen ja kysyy häneltä:
— Onko sinulla nelikkoa?
— Ei. En muistanut sitä mukaan ottaa. Mitä sinä sillä tekisit?
— Mitäkö tekisin! Semmoinen hölö olet, ettet muista semmoista tärkeää esinettä mukaasi ottaa! Nyt sentähden saattaa vielä koko matkamme mitättömiin mennä! Se olisi ollut meidän tärkein välikappaleemme! — No, ehkäpä sentään saan sen lainatuksi tuolta linnan sisäpihalta! Olehan tässä nyt hetkinen ja odota, niin käyn siellä sisäpihalla tätä sekä muita puheillepääsy-asioitamme järjestämässä!
— Hyvä, on mene!
Kettu menee linnanmuurien sisään ja sieltä jostakin saa käsiinsä suuren nelikon. Sen saatuaan kaivelee hän sieltä täältä sirukasoista katinkullan y.m.s. kiiltävän näköisiä sirusia ja ne siroteltuaan nelikon pohjaan menee kuninkaan luo, suoraan hänen asuntoonsa, — helpostihan hän, kettu, sinne pääseekin.
Kun hän tulee kuninkaan luo, notkistaa hän toisen etupolvensa ja sanoo alamaisesti valtiaalle:
— Armollinen kuningas, siellä ulkona on mies, rikas niinkuin pajari, mutta tyhmä kuin tohveli ja se pyrkii sinun puheillesi. Suuri hallitsija, saanko tuoda hänet luoksesi?