Kuningas katsoo ihmetellen tuota kummallista sisäänpääsyn pyytäjää ja päämiehensä esittelijää sekä kaikkein enimmän tuota ketun kolistellen tuomaa nelikkoa, mutta jo hän kysyy varsin uteliaana:
— Mikä mies se on?
— Se, miksi sanoin. Semmoinen, millaista ei ole näillä mailla nähty.
— Mistä voit tietää ja millä voit osottaa, että hän on niin rikas?
— Tällä, herra kuningas! Katsokaapas tämän nelikon pohjaan! Eikö sen pohjauurteet ja nurkat kiillä kullan murusista? Juuri tuolla linnan portin ulkopuolella mittasimme hänen rikkauksiensa runsautta, niiden, jotka olivat hänen matkassaan. Mitä hänellä on kotonaan, siitä ei ole tietoakaan. Semmoinen mies ja — pyytää tytärtäsi omakseen.
— Pyytää tytärtäni omakseen, — ohoh! Mutta onpa kummallinen mies tosiaan! Tyhmä niinkuin tohveli, mutta rikas kuin pajari! Ei ole sellaista miestä paljon täällä liikkunut. No niin, olkoon menneeksi, tulkoon hän sisään! Ja olkoon hänelle luvattu myös tyttäreni!
Kuningas huiskauttaa kädellään ja ilmottaa tämän ketulle. Kettu nöyristäytyy ja kiittää sekä lähtee nopeasti viemään sanaa miehelle.
Mies kun kuulee tämän, niin on hän aivan maahan pudota, mutta eihän auta, opastelija kiirehtii ja täytyy rientää kuninkaan luo.
Kun he tulevat sisään, kuninkaan suureen saliin, niin kyllähän siellä kovasti ihmetellään ja oudostellaan, että tämmöinen tämä merkillinen mies on, mutta eihän auta eikä sovi kovin näkyväisesti tätä kummastelua osottaa, sillä onhan mies sentään sellainen merkillinen, ennen kuulumattoman rikas ja muutenkin ihmeellinen. Ei sitä sellaista miestä aina vieraaksi satu. Eikä näin syrjähovien vävypojiksikaan. Ja sitäpaitsi on kuningas hänelle jo tyttärensä luvannut.
Ja kun alkuvalmistelut on tehty ja esijuhlat pidetty, niin ruvetaan suurella hälyllä ja melulla niitä häitäkin häilymään, noita suuren, rikkaan, yksinkertaisen teerenpyytäjätalonpojan ja tavallisen maahovin kuninkaantyttären kuulumattomia häitä.