— Aikana kulta kalliimpi, toisena rauta.
— Sepä hyvä, se oli oikea sana, ilahtuvat molemmat riitelijät ja palkitsevat miehen suurella kasalla kultaa ja nostavat vielä hänet veden pinnalle.
Mies kun tänne tulee, niin tapaa hän tyhjän, toisesta päästä avonaisen tynnörin köllehtimässä veden päällä. Hän heittää rikkaudet sen pohjaan ja nousee tynnöriin sekä lähtee sitten tynnöriä nytkien koettamaan, eikö pääsisi jonnekin rantaan.
No, tynnöri vähitellen edistyy ja vie häntä suurta kuninkaan linnaa kohden. Hän nousee rantaan ja astuu linnaan.
Täällä linnassa on myöskin kova riita ja siellä kiistetään siitä, että kun kuninkaanlinnan kaivoista ovat vedet loppuneet, niin onko parempi hakea vettä toisen valtakunnan kaivoista, vai omista vesistä.
Mies tulee kuin kutsuttu riidan ratkaisijaksi, ja kun hän muistaa sen toisen loimenostajan sanat, lausuu hän niille riitelijöille:
— Omaa merta etemmä elä mene kalaan!
Se on oikea ratkaisu ja ihastuneina siitä antavat riitelijät hänelle suuret määrät kultaa ja hopeata palkaksi.
Siitä mies lähtee jo kotiinsa päin astuskelemaan, kun on kerran niin rikkaaksi tullut. Mutta kun hän on jo monia vuosia ollut kotoa poissa, niin on hänen pieni poikansa kasvanut suureksi mieheksi. Nyt mies kotiin tullessaan tapaa pojan nukkumassa samassa huoneessa kuin emäntänsä. Hän raivostuu, ottaa kirveen ja aikoo tappaa miespuolisen makaajan.
Silloin hän muistaa sen kolmannen loimenostajan sanan, että "nosta käsi, elä iske", ja hänen kätensä vaipuu alas.