Aamulla oli hame hankittuna. Sen pikku-ukon avulla oli poika taas saanut ihmeitä aikaan yöllä.
Mutta vähän ajan perästä tahtoi kuningatar saada vielä sellaisen kruununkin, jollainen hänellä oli ollut vuoressa päässä.
No, sekin saatiin suutarin oppipojan avulla.
Kaikki oli jonkun aikaa hyvin, mutta nyt rupeaa kuningas epäilemään, että mistä se suutari semmoiset esineet niin äkkiä sai. Hän tahtoo panna tiedustelun toimeen ja kutsuu suutarin luokseen.
— Kuuleppas sinä kenkämestari, mitenkäs ja mistä sinä ne ihme-esineet hankit? Äsken uskon sinun oikealla tavalla ne saaneesi, jos tähän linnani viereen huomenaamuksi kohotat toisen samanlaisen linnan ja olet aamulla siinä kuninkaallisissa vaatteissa minua vastaanottamassa!
— Nyt se viimeisen teki, arveli suutari ja tunsi kauhua. Hätäytyneenä riensi hän kotiinsa ja kertoi asian oppipojalle.
Oppipoika sanoi rauhallisesti:
— Elä ole milläsikään, kyllä tämäkin asia selvitetään. Anna se minun huolekseni.
Mielellään suutari antoi sen hänen huolekseen.
Yöllä oppipoika kopahutti taas sauvaansa, ja aamulla oli se komea linna valmiina kuninkaan linnan vieressä. Sitten kopahutti hän itselleen komeat kuninkaalliset puvut ja kävi niissä suutarin sijasta odottelemaan kuningasta uuden linnan komeimmassa huoneessa.