— No, mitäs itket, poikaseni?
— Sitä, kun siihen viimeiseen huoneeseen menin, siellä kauniin tyttösen näin, sen otin sieltä ja rupesin sitten sen kera yhdessä elelemään tässä linnassa kuin omani kera vain… mutta kas, kun sitten menimme tuonne puutarhaan puun alle istumaan, niin siihen nukahdin ja herättyäni oli tyttö poissa.
— Hehehee, hohohoo! Niin käy, kun siellä käy, minkä voisi jättää käymättäkin, nauraa ukko hyväntahtoisesti.
— Mutta olenhan jo aikamies ja ethän tuohon huoneeseen käymästä niin kovin kieltänytkään. Sanoit vain, että jos käyt, niin vastaakin.
— Ka, vastaapa nyt!
— Elä pilkkaa minua, vaan neuvo, miten saisin tytön takaisin!
— No, saadaanhan se.
— Mitenkä?
— Kyllä se saadaan, vaan selviätkö sitten sen jälkeen hänen kanssaan?
— Olen jo vahingosta viisastunut.