— No, kun olet, niin tuossa on tyttö!
Se olikin siinä, punaposkisena, naurusuisena.
— Joko tuli ikävä? kysyi se pojalta.
— Et saa enää koskaan paeta luotani, sanoi poika.
— Voinet sinä paeta minulta, etten sinua mistään löydä, niin en sinulta enää koskaan karkaa!
Poika hämmästyi. Mitä tyttö tarkoitti! Miten se tulisi käymään päinsä?
Saapui siihen se vanha ukko ja kuiskasi hänen korvaansa:
— Pakene juoksevan jäniksen sydämeen, niin nähdään, löytääkö!
Poika lähti kulkemaan, kulki, kulki, tuli niitty vastaan, kulki taas, tuli kaunis mäenkumpu vastaan, kulki, tuli kaunis aho; sitä juoksi harmaa jänis, ja hän piilottautui sen sydämeen.
Aamulla kun vaskisen linnan tyttö heräsi, katsahti hän kirjoihinsa, näki, että poika on kulkenut, kulkenut, tullut häntä niitty vastaan, kulkenut taas, tullut kaunis mäenkumpu vastaan, kulkenut taas, tullut kaunis aho vastaan; sitä juossut jänönen ja poika piilottautunut sen sydämeen. Aivan heti hän löysi pojan jäniksen sydämestä.