— Mistä tämä kaunis liina on tähän joutunut?
Syöjätär-morsian sanoo silloin:
— Minähän sen yöllä sinulle ompelin.
Kuninkaanpoika ei kuitenkaan sitä usko, vaan miettii mielessään:
— Ei tämä ole hänen käsialojaan! Eikä tämmöistä yössä tehdä.
Hän panee toimeen kuulustelun linnan väen keskuudessa. Mutta kukaan ei osaa sanoa mitään.
Toisena yönä saa hän vielä koreamman liinan päänpuoliinsa, kolmantena kolmannen. Merenkuninkaan vankeudessa oleva tyttö ne hänelle koiransa avulla lähettää.
Kuninkaanpoika joutuu yhä enemmän ihmeisiinsä. Hän menee vihdoin tietäjäeukon luo asiasta selvää saamaan.
— Sano minulle, eukko hyvä, mistä minulle tulevat ne koreat kulta- ja hopealankaliinat päänpohjiini öisin, sano, en saa muuten rauhaa!
— Oo, poikaseni, sanoo tietäjäakka, mielelläni sen sanon. — Yöllä nousee merestä nuori kaunis neitonen meren rannalle. Hän kullassa kulajaa, hopeassa heläjää ja on niin kaunis, ettei voi virressä vetää, ei saarnassa sanoa. Hänellä on mukanaan tuollainen kaunis liina ja koiransa avulla lähettää hän sen sinun päänpohjiisi. — Hän on sinun oikea morsiamesi, se entisen paimenpoikasi sisar. Sen paimenen panit kyiden ja käärmeiden sekaan, mutta hän on syytön, samoin hänen sisarensa. Matkalla sinun luoksesi, meren selällä, tapasivat he Syöjättären tytön niemessä, se saattoi paimenpojan sisaren mereen, itse asettui hänen sijaansa. Paimenen sisar, tietäen sinun kostoksi petoksesta heittäneen veljensä kyiden ja käärmeiden sekaan, lähettää sinulle noita koreita kulta- ja hopealiinoja lepyttimiksi. Niin ovat asiat. Syyttä rankaiset paimenta; Syöjättären tyttö on kaiken alku ja juuri. Ja se Syöjättären tyttö on sinun morsiamenasi.