Antti lähti matkalleen.
Mutta matka oli pitkä ja Antille tuli välillä väsymys. Eräälle kankaan reunamalle tultua hän istuutui pienen lammin rannalle, joi siitä vettä, mutta kohta nukahtikin siihen.
Sattuipa siitä hänen makuupaikkansa ohi kulkemaan kaksi nuorta oppivaista.
He näkivät nuoren pojan nukkumassa lampareen rannalla ja kirjeen hänen kourassaan. He ottivat kirjeen, avasivat sen ja lukivat. Siinä näkivät he sen kauppiaan määräyksen. Heille tuli kovin sääli nuorta kaunista poikaa ja he ottivat ja hävittivät sen kirjeen ja kirjottivat uuden kirjeen sijaan. Siinä he määräsivät, että poika on perille tultua otettava sulhaseksi talon tyttärelle ja annettava hänelle puoli taloa hallittavaksi. Sen kirjeen pistivät he pojan kouraan ja lähtivät matkaansa.
Poika kun heräsi, lähti jatkamaan kulkuaan.
Kauppiaan talossa suuresti hämmästyttiin, kun saatiin sellainen kirje, jossa oli sellaiset määräykset. Mutta eihän siinä muu auttanut kuin menetellä sen mukaan. Poika otettiin talon tyttären sulhaseksi ja annettiin hänelle puoli taloa hallittavaksi.
Kylläpä kauppias hämmästyi ja säikähti, kun hän tuli kotiin ja näki, miten asiat ovat. Mutta eihän siinä auttanut mitään, — ei sopinut ruveta omaa määräystään vastaan taistelemaan.
Hän päätti muulla keinoin pojan hävittää.
Hän kutsui kerran Antti Puuhaaran luokseen ja sanoi
— No, nyt kun sinä olet tullut minun vävykseni, niin nyt sinä aluksi et tarvitse ryhtyä talon töihin, vaan saat tehdä vierailumatkan sisareni luo. Hän asuu kaukana, mutta tie on sinne hyvä ja ainahan maailman näkemisestä on hyötyä. Kysy samalla sisareltani, milloin hän tulee täällä käymään.