Siinähän kapine!

Mutta sillä oli yksi paha vika. Se soitti ylen iloisia kappaleita, oikein hurjia hyppy- ja tanssikappaleita, ja sehän ei sopinut kuninkaanpojalle. Ei siis siitä ollut hyötyä etsijämiehelle, ja sentähden hän apeana, alla päin lähti talosta matkalle, uutta parempaa paikkaa etsimään.

Toisessa talossa oli niinikään tyttönen kotona. Tämäkin sanoi samat sanat ja mies jäi sen talon miesväkeä illalla kotiin saapuvaksi odottamaan.

Kun nämä tulivat kotiin, olivat ne ihmisen näköisiä. Mutta heidän silmiensä alla olivat syvät juovat ja heidän kaikesta käyttäytymisestään osottautui raskaus, apeamielisyys.

Kun he rupesivat kanteletta tekemään, niin he toivat sisälle tavallisia puita, mutta ne olivat kovin rosoisia, vettyneen näköisiä, raskaita hakoja; ja kun he niistä pyydetyn esineen saivat valmiiksi, niin se rupesi soittamaan kovin surumielisiä kappaleita, että aivan itkettämään rupesi heti, kun se rupesi soimaan.

Se ei sopinut miehelle sekään enempää kuin se toinen, ja sentähden hän lähti tyytymättömänä edelleen.

Kolmannessa talossa istui kaksi vanhusta pöydän päässä, mies ja vaimo. Keskenkasvuinen poikanen askarteli lattialla ja suurempi rakenteli jotain lavitsan reunamalla.

— Mitä tuo poikanen tekee? kysyi mies tultuaan sisään.

— Rakentaa kanteletta!

— Minkälaista kanteletta?