Miina: Eikö täällä ole yhtään ihmistä? Ovatpa taitaneet jo mennä matkoihinsa. Voi herranen aika, missä on se Ortelan Heikkikin? Kun ei kukaan ota tämänvuotista patoa särkeäkseen — niin on paha ja vaarallinen paikka, sanovat — ja vesi vain nousee. — (Katsoo talon ovesta sisään.) Tyhjää täysi! Toisen kautta ovat varmaankin menneet. Ai tämmöistä tulvaa monena herran vuonna! Hoi, hoi, eikö täällä ole yhtäkään ihmistä!
Iivana: Minä täällä olemas, maamushka, minä olemas.
Miina (mennen lähemmäksi Iivanaa): Mikäs sinä olet olevinasi, likanaama?
Iivana (kohottautuu kontilleen, käsiensä varassa): Kah soldaat mie olemas, kuka sie oot, hjuva maamushka?
Miina: Mitä sinä minusta?
Iivana (yhä kontillaan): Ah sie hjuva maatushka! (Pyöräyttää sormellaan naamansa ympäri.) Sie kaunis olemas, kakaja harooshinka!
Miina (lähenee, kumartuu Iivanan puoleen nauraen): Mitä, olenko sun mielestäs kaunis, sinä porsas!
Iivana (nousee ylös): Porsas, porsas — kuta porsas olemas, ei ymmärtä. Ah, sie maamushka, tule tänne! (Tekee eleitä, viittoo loittonevaa Miinaa.) — moi galubtshik (osoittaa kasvojaan) hjuva, ootshen hjuva, (osoittaa lantion pyöreyttä) minä sinu rakastamas, ah! (Näyttää kuinka syleilisi.)
Miina (nauraa): Kyllä minä tiedän sun rakkautesi. Vai sinäkin tässä vielä rakastamas. Ei siitä tule mitään. Lähde pois rantaan siitä, tupani on jo keskellä vettä, ja sinne hukkuvat tenavatkin, jollei saada vettä alenemaan.
Iivana: Tenava, tenava — lapsi olemas, ah venäjämees lapsi rakastamas (näyttää eri pituisia, maasta ylös). Paljo rakastamas sinu mone pieni kiltti, syli ottamas ja anta ljebushka. Kah ektolla soldatti tulemas ja limppu — paljo! (Näyttää, miten limppu pullottaa sinellin alla.)