Heikki: Ei ole kuulunut mitään noista neljästä, jotka alusta viikon lähtivät moottorilla lahden yli — tiistaina muistaakseni ne Vaasasta pääsivät vesille, ja nyt on, niin mikäs päivä nyt onkaan —.
Matti Porkka: Sunnuntai, tiedämmä.
Heikki: Helkkarissa, ihan tässä menee viikkovilliin — niin sunnuntaihan se, kun tässä noita kevätjuhliakin yritetään hommata.
Matti Porkka: Lienevät ne pojat sentään kunnialla päässeet Ruotsin puolelle, muuten heistä kyllä jo olisi jotain kuulunut.
Heikki (maltitonna): Olisinpa siinä joukossa jo ollut minäkin!
Porkka: Maltas, poika, hätäisen ihmisen on huono loppu, sanotaan — vielä tulee sinunkin vuorosi, kunhan nyt jonkun aikaa viivyt painelemassa palkeisiin, että hiillos pysyy hehkuvana. Pian ne mielet talttuvat, ellei ole virittäjää — niin, kyllähän minäkin, mutta sinua ne paremminkin kuuntelevat, paikkakunnan nuorukaiset, toveria, kasvinkumppalia, joka itsekin lähdet mukaan. Eivät ne minua usko niinkään, ikämiestä, tuumaavat kehoituksilleni vain, että toisen pöksyillä sitä on hyvä tulen lähellä istuskella — vaikka ei se ole niin sanottu, jos tästä lähtisinkin, mutta en tohdi sitä vielä niille luvata.
Heikki: Tekin, setä, lähtisitte —
Porkka: Mikäs minun olisikaan lähtiessäni, akattoman miehen, kunhan vain tietäisin pärjääväni tämän vanhan jo tankkiin käyneen ruumiini kanssa teidän nuorten rinnalla kaikissa äkseerauksissa.
Heikki (innostuen): Miksikäs ei, tuommoinen jämerä mies ja terve niinkuin karhu, kun lähtisittekin, olisipa se.
Porkka: Kuinka tässä nyt näkyy. Mutta ainakin puolisensataa täältä meidän pitäjästä pitäisi saada liikkeelle, puolta enemmän heitä on lupautunut, mutta pahoin pelkään, että monet toden tullen jänistävät (ottaa savukelaatikon taskustaan, panevat tupakan ja tuumiskelevat).