Heikki: Niin, kaikki on niin tietymätöntä ja epävarmaa. Emme voi luvata heille mitään, kun ei tässä itsekään mitään tiedä. Uskon varassa se on, koko asia. Ei muuta kun matkarahat kouraan, tuossa on, ota ja lähde teille tietymättömille, missä henkikin kyllä on löyhässä, sen tietää jokainen. Ei se silloin ole ihme sekään, jos pelko panee monen pöksyt tutajamaan.
Porkka: Tosi on, minkä sanoit. Uskon varassa tämä on, koko homma.
Heikki (astelee edestakaisin): Kunpa vain saisi kaikille selviämään, että sen nyt täytyy tapahtua, mutta koko tämä asia on useimmille vielä aivan hämärää.
(Äänettömyys, Iivana on unipäissään pyörähtänyt keskemmälle.)
Porkka: Sepä se, eikä tahdo tietää kenelle tohtii puhua ja milloin saa siihen tilaisuuden, tässä maassa on kivilläkin korvat.
Heikki (kävelee mietteissään): Niin, menit minne tahansa, maalla taikka kaupungissa, niin aina on ryssä vastassasi. Rautatievaunutkin ovat niitä niin täynnä, että muita matkustajia ei niihin enää juuri mahdukaan. Niitä venyy penkeillä ja tavarahyllyillä, ja jos joskus onnistuit valloittamaan itsellesi vaaksan verran istuinta, niin olit vaarassa saada potkun päähäsi ylhäällä keikkuvista ryssän saappaista — ja entä se haju sitten.
Porkka: Tuntuu vain hiukan sille kuin alkaisi muutamain nenät jo siihenkin tottua.
Heikki (kävelee kiivaasti): Sepä se.
(Jalkansa kompastuu Iivanaan, joka on pyörähtänyt vielä keskemmälle.
Molemmat miehet hämmästyvät. Heikki katselee löytöään.)
Heikki (potkaisee lievästi ryssää): Nitshevoo, setä. Tämä ryssä ei tiedä maailman menosta mitään. (Ravistaa vielä hereille saamatta.) Mutta tarvitseekos sun sentään venyä siinä ihmisten tiellä, ettei mahdu kulkemaan. Se on tuo ryssä niinkuin russakka, että se tuppautuu joka paikkaan. Ennen sentään sai niiltä seuratalolla rauhan, mutta nyt jo yrittävät tännekin leviämään — (ravistelee). Se raukka on imaissut itsensä niin täyteen, ettei enää henkiinkään saa. (Raahaa Iivanaa kauluksesta petäjäin alle.) Viedään nyt tänne hiukan piilon puolelle — kas noin, siellä sinun on hyvä maataksesi, kunnes humala haihtuu kallosta. (Katselee vielä kotvan.) Jaa — ah, poika parka. Parempi sinunkin olisi venytelläksesi siellä kotoisilla tanhuvilla maatuskasi turvissa. — Kunpa ne ymmärtäisivätkin korjata luunsa täältä aikoinaan — olisi parempi heille ja meillekin, että ei tarvitsisi noita käydä täällä tappamaan, kun niitä on niin paljonkin.