Porkka: Minä ymmärrän, asia ei tule sillä korjatuksi.
Heikki: Eipä kukaan tiedä mikä työ minulla on ollut luontoani hillitessä, kun olen nähnyt tuon mustan miehen taas täällä. Mutta minun täytyy, yhteisen asian tähden — häiriötä siitä vain tulisi, muuten se mies ei enää hengittäisi. Täytyy sanoa, että helpommalle tuntuisi silloin elää. Nyt on niinkuin olisi suorittamatta joku tehtävä, mikä on juuri minun suoritettava. (Astelee edelleen tyynnytellen luontoaan, pysähtyy talon porraspäähän.) Mutta miksikäs täällä on niin hiljaista, vaikka piti olla näytelmäharjoitukset ja huvitoimikunnan kokous. (Aukaisee oven ja katsoo sisään.) Ei näy yhtään sielua. Entä jos ovat jo olleet ja menneet. Olemme tainneet viipyä kauankin. Silloin on minulla taas torut edessä, se Harjun Anna kun on muka tässä seuran esimies ja pitää tiukan komennon.
Porkka (hymähtää).
Heikki: Helkkari, ovat ne täällä käyneet, koska on koristeltukin — vaikka onhan tämä juhliminen minusta hiukan halutonta nykyisissä oloissa. Siinä on jotakin luonnotonta, aivan kuin jos sairaan ihmisen toisi tanssitupaan. Ei meillä ole eikä voi olla mitään tervettä elämisen iloa, ennenkuin painajaisesta on päästy.
Porkka: Niin on, mutta me emme ole toimettomia tänä iltana.
Heikki: Se on varma. Ja ilman näitä iltamia ei voitaisi kokoontuakaan urkkijain huomiota herättämättä.
(Alkaa kuulua huutoja rannalta.)
Ääniä joelta: Sulku on suurempi kuin koskaan ennen — — silmin nähden kohoaa vesi — — ellei jäitä saada lähtemään, hullusti käy kylän.
Heikki: Kuuletteko, setä?
Porkka (katselee vasemmalle, mistä ääni kuuluu): On siellä miestä minkä mahtuu. Eikö ole siinä joukossa jääpadon särkijää?