Isoäiti (jauhaa kahvia): Leski-Maijan Miina kävi täällä äsken, ryssä odotti pihalla.
Varma: Niinkö. Ei ne sellaiset linnut lentele hyvän ilman edellä.
Isoäiti: Eivät taida. Sitä minäkin tässä rupesin ajattelemaan. — Miina parka, yksi lankeemus seuraa toista, ja kun pahalle antaa pikkusormen, vie se koko käden.
Varma: Kuulikos isoäiti eilen, kun Porkan setä kertoi Heikin kiinniottamispalkkion puolella koroitetun. Kymmenentuhatta ruplaa saisi se, jonka onnistuisi pidättää velipoika. Se taitaa tehdä vähän yli kaksikymmentätuhatta markkaa — pienen talon hinta.
Isoäiti: Peloittaakos sinua?
Varma: Peloittaa mua joskus tuon pojan puolesta, soisin sen mieluummin kuolevan kuin joutuvan ryssien käsiin.
Isoäiti: Emme saa edeltäkäsin murehtia sitä, mikä tapahtuvaksi säädetty on.
Varma (hiukan levottomana, käyden välillä silmäilemässä ikkunasta pihalle): En tiedä, miksi tänä aamuna tuntuu niin kamalalle. On niin kylmäkin täällä tuvassa. Nukuin huonosti koko viime yön, heräsin vähän väliä, kun luulin kuulleeni kolkutusta ovelle. Hevoset ne vain tallissa kolistelivat, lienee se varsa taas päässyt irti — — — jokohan pitäisi — (on menossa sängyn luo, mutta tulee jälleen takaisin). Mummo, tiedän teidän näkevän asioita edeltäkäsin, kuinka luulette tämän kaiken päättyvän?
Isoäiti: Suuret asiat ovat kynnyksellä. Viime yönä näin isäsi ja isoisän. Edesmenneetkin ovat mukana. Uskon, että Herra on tekevä ihmeitä tämän kansan keskuudessa.
Varma: Se tuntuu joskus niin mahdottomalle, vaikka tietääkin että eteenpäin meidän täytyy — peräytyä ei tästä enää voi enkä sitä tahtoisikaan.