Isoäiti: Kaidoista kohdista sitä on ennenkin lävitse menty. Muistan senkin syksyn, jolloin poltetauti tappoi äitinne ja minä, vanha ihminen, sain ruveta hänen tilalleen. Heikki oli silloin kuusivuotias ja sinä Varma vielä rintalapsi. Niin avuttomana jäit käsiini, että tuskin sain sinussa hengenhievaroista säilymään. Vielä oli tämä talouskin hoidettavana, ja huonot olivat meillä muutenkin ajat silloin. Siinä vain päivät kuluivat, välistä paremmin, joskus huonommin. Olisi jo hyvinkin mennyt, silloin tuli taas uusi isku, isäsi vietiin pois, ja minä jäin yksin teidän lasten kanssa. Kummallisen synkälle se silloinkin näytti ja olisi luullut, että hullusti nyt käy, mutta huomispäivä toi aina neuvon tullessaan — (kohentelee tulta ja istuu takkakivelle, vaikenee). Edeltäpäinnäkemyksen lahjaa ei ole ihmiselle annettu, tottapa se ei liene hänelle tarpeellinen, mutta meillä on lupa rukoilla Taivaallista Isää ja odottaa Hänen apuaan. (Hiljaisuus.) Mutta koeta nyt saada se poika henkiin, kahvikin on jo valmista. (Ottaa kaapista kahvikupit ja asettelee pöydälle, seisahtuu askarrellessaan akkunan ääreen, huomaa ulkona jotakin, menee kiireellä vuoteen viereen, missä Varma veljeään herättelee.) Heikki hoi, nouse nyt nopiaan, herrat sieltä jo tulevat, aiotko tavata heitä, vai kuinka?
Heikki (kohottautuu puoleksi istuvilleen, hieroo unisena silmiään): Montakos niitä sieltä nyt sitten tulee?
Isoäiti: Kaksi venäläistä ja yksi suomalainen virkapukuinen, poliisi näyttää olevan, vaikka ei tämä meidän oma, mahtanevat nuo venäläiset tuoda sen kaupungista joukossaan.
Heikki (panee maata toiselle kyljelleen): Hyvä on, ei kolmen miehen edestä viitsi pakoonkaan mennä. Pyydä, Varma, vieraat istumaan, kun tupaan tulevat. (Vetää peitettä korvilleen.)
Varma: Et sentään huolisi olla noin uhmaileva.
Heikki: Älä ollenkaan, sisko, hätäile. Pahinta tässä on se, että minua niin riivatusti nukuttaa, on näes jo kolmen viikon unirästit suorittamatta. (Haukottelee ja venyttelee.) Ohhohhoi — joko ne herrat ovat kohta täällä?
(Ovi taustalla avautuu, sisään astuu kaksi
santarmia, poliisi heidän perässään.)
Poliisi: Huomenta, emäntä! Mikäli olen saanut tietää, on Heikki Ortela nyt kotosalla.
Isoäiti: Kotona on. Vieraat käyvät istumaan.
(Tulijat vaihtavat silmäyksiä, istuutuvat sitten emännän osoittamille lavitsoille asettuen siten, että voivat vartioida taustalla olevaa ovea.)