Heikki (työntää syrjään edusvaatteen): Jaa-ha, no huomenta, huomenta! Varahinpa nyt ovat vieraat liikkeellä.
Poliisi: Arvannet kaiketi asiamme. Kehoitan sinua, Heikki Ortela, pikimmiten pukeutumaan.
Heikki (naureskellen): Mistäs minä — herrojen asioita arvailemaan — mutta olikos sillä muorilla siellä pannussa kahvin tilkkaa, kun takoo ja jyskyttää tuolla päässä niinkuin olisi siellä seitsemän seppää. — Ohhoi — ja, taisi tulla siellä matkalla maisteltua vähän liikaa.
(Vieraat silmäilevät toisiaan.)
Poliisi (jo ankarammin): Pue yllesi joutuin. Matkoilla sanoit olleesi. Niin, niiden matkojen tähden olemme tänne tulleet. Sinun on nyt annettava niistä täydellinen selostus.
Heikki (naureskelee kiirettä pitämättä): No minnekäs tässä nyt semmoinen kiire näin aamusta päivin. — Ettäkö siitä matkastani — ei ole mulla siitä reisusta täydellistä selvyyttä itsellänikään — niin, ja mitäpä tuosta nyt kenellekään tiliä tekemään, kun en kerran tiedä suurempia pahoja tehneeni. (Istuu sängyn laidalle, vetää housut jalkaansa ja siirtyy velton ykskaikkisena vähän väliä haukotellen pöydän ääreen.)
Poliisi: No, anna tulla.
Heikki: Eihän siinä oikeastaan pitäisi olla kummempaa — tosin olin surkeasti humalassa, ja nyt kun tuo pää — ohhoi, oijoi — tottapahan nämä herrat kyllä tietävät, millä tämmöinen tauti parannetaan —
Poliisi (iskee nyrkkinsä pöytään): Sinä, sinä uskallat yrittää pilaa, kalliiksi se sinulle tulee, sen voin vakuuttaa.
Heikki (yksinkertaisena): Onpas perhana, vai vielä tämäkin, ja kun tuli jo se matkakin niin turkasen tyyriiksi — ihan tässä on ihme —