Emäntä (kamarin ovelta): Mutta kirjoitettu on: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.
Eemi (nousee pöydästä, astuu liikutettuna mutta varmana äitinsä eteen): Tapahtukoon niinkin, jos se sallittu on. Mutta vaikka tästä kansasta puolet pitäisi veriin hukkuman, jää jäljelle toinen puoli uuteen onnellisempaan elämään, — ja parempi toki niinkin kuin että tässä kaikki hiljalleen menehtyisimme vihollistemme jalkoihin.
(Samassa aukenee ovi ja tupaan astuu Heikki Ortela tuntemattomaksi puettuna, yllään pitkä naisen turkki ja suuri villahuivi pään ympäri kiedottuna, kori käsivarrellaan):
Heikki (muunnetulla äänellä): Jumal'antakoo hyvää ehtoota, semmoinen koiran ilma siellä ulkona, — onpas tässä pitkä talojen väli, ihan nääntyy huonojalkainen. (Onnahtaa kulkiessaan peremmälle, istuu penkille ja laskee eteensä korin.) Kauppaakin tässä olis, nappia, parsinneuloja, hajusaippuoita, kahvilusikoita, jokunen hilkkukin vielä myymättä, mutta taitaa ollakin jo iltamyöhäinen, makuullemenon aika. Saisikohan yösijaa talossa, tuossa penkillä vaan, niin tulisi ehkä aamulla kaupat.
Anna (on tarkasti seurannut vierasta ja särähtää): Menkää, äiti, vaan nukkumaan, kyllä minä tämän vieraan.
Emäntä: Miks'eikäs sitä yösijaa, onhan tuokin alisänky vapaana. Hae, Anna, tuolta ylätuvasta se uusi olkikoltikko siihen.
Heikki (vanhan vaimon tapaan): Kiitos, kiitos, emäntä hyvä.
Emäntä: Ei kiittelemistä. Harjun tuvasta ei ole koskaan käypäläisiä yön selkään ajettu. (Menee kamariin.)
Isäntä (ottaa hellan alta tupakkavalkean): Mistäpä sitä nyt tullaan?
Heikki (samoin kuin äsken): Tuolta vaan Ojalasta.