Lempi (karkaa ylös kiivastuksissaan): Tämän sinä, Heikki Ortela, vielä tiedät tehneesi!
(Pui nyrkkiä raivoissaan Heikille, pyrähtää juoksuun
ja katoaa metsään.)
Eemi (Heikin kanssa kahden jäätyään): Annoit sen mennä.
Heikki: Annoin.
(Hiljaisuus. Heikki näyttää vajonneen syviin mietteisiin.)
Eemi (menee luo, tarjoo tupakan): Heikki, pistetääs höyryämään.
Heikki (havahtuen): Se sopii. No, minkälaisia huomioita teit siellä Suomenkylän puolella? Annas kuulua.
(Näyttämö valkenee vähäisen.)
Eemi: Tarkastelin jälkiä jäällä ja sitten puhuttelin paria kylänmiestä tuolla metsän laidassa. Kaikesta näkyy, että viholliset ovat aikoneet sinne asettua pitemmäksi aikaa. Ne ovat koonneet sinne kuormastonsa ja hilanneet tykkinsäkin lähistöltä. Miesvoimaa on ainakin viitisen kertaa niin paljon kuin meillä. Koko onnistumisen mahdollisuus perustuu äkkiyllätykseen, silloin kun ryssät juuri ovat vaipuneet sikeimpään uneen. Vielä tunti sitten kuului kylästä äänekästä ilonpitoa, — lienee syytä vielä hetkinen odottaa.
Heikki: Hm — vai niin. Muuten, mitä siihen onnistumiseen tulee, täytyy kylän olla hallussamme ennen kello yhdeksää tänä aamuna, jolloin kapteeni Karkulainen saapuu tänne joukkoineen, yhtyy meihin, ja yhdessä jatkamme matkaa. Sitä ennen selvitämme tämän kylärähjän.