Anna: Ei sillä ollut mitään alkua enempää kuin loppuakaan.
Heikki: Mitä — eikö? — ovat sitäpaitsi puhuneet —
Anna: Ei siitä sen pitemmälle tultu.
Heikki (kiihkeästi): Onko tuo totta? Olisiko ollut erehdys, — olenko sinua syyttä epäillyt?
Anna: Minä vihaan ryssää niinkuin sinäkin.
Heikki (mennen luo, ottaa Annan molemmat kädet): Minun tyttöni, en tiedä mitä minun pitäisi sanoa.
(Samassa Porkka ja Varma tulevat. Nuoret vetäytyvät pois toistensa
luota hiukan noloina. Torvet puhaltavat Vaasan marssia.)
Heikki. Jaha, kello on jo yhdeksän, koska pojat ovat lähteneet asemalle kapteeni Karkulaista vastaanottamaan.
Varma (mennen Annan luo): Sanoinhan minä —
Porkka (kättelee Annaa, lyö Heikkiä olkapäähän): Niin, yhdeksän. Näin aamusta päivin on jo niin paljon ehtinyt tapahtua — tiedä olisinko saanut nähdä, vai näkemättömänäkö olisi pitänyt olemani. Yhdentekevää, hyviä uutisia on itsellänikin tuotavana. (Soitto kuuluu lähempää, sitten jälleen etenee.) Äsken tuli puhelintieto yleisesikunnasta. Menestystä on ollut armeijallamme, lopullinen voitto on enää vain parin viikon asia.