— Huonostiko käy kauppa?
— Tavara loppuu. Ostajia on liiaksikin. Kulashit kulkevat ympäri kuin kiljuvat jalopeurat ja ostaisivat kaiken, mitä ikänä rahaan voi vaihtaa. Niitä tulee Etelä-Suomesta ja aina ryssänrajoilta saakka tänne pohjoiseen — ostamaan kaiken, minkä käsiinsä saavat.
— Niin, kulashit nyt hallitsevat tätä maata, niiden käsissä on kaikki valta. Me muut kiitämme koreasti, jos saamme ostaa kilon sokeria 14—16 markasta tai metrin huonoa kangasta kymmenkertaisella hinnalla.
— Minä en kumminkaan ole kankaistani heille metriäkään myynyt. Olen oikein koettamalla koettanut pitää käteni puhtaina nykyisestä kulashiliasta.
Rouva Vuorela nosti voitonvarmana päätään. Hänen liikkeensä ei kunnolleen tuottanut sitäkään mitä jokapäiväinen kulutus vaati, muiden rikastuessa.
— Ehkä voin kumminkin elättää lapseni kokoamatta tuskaa tunnolleni — sanoi hän puoleksi itsekseen.
— Kauanpa rouva saa päivällistään odottaa.
— Ne ovat olleet ulkona leikkimässä ja unohtaneet ajan kulun.
Toinen hymyili merkitsevästi.
— Ettekö ole huomannut, että se myöhästyminen tapahtuu säännöllisesti?