VIII.
Eräänä iltapäivänä joulun alla, kun Anni istui yksin huoneessaan vaatteitaan paikkaillen ja hämärää tulevaisuuttaan mietiskellen aukeni ovi ja sisään astui tytön hämmästykseksi Kokkolan nuori isäntä.
— Samppa!
— Terveisiä sieltäpäin. — Hän ojensi suuren, tukevan kouransa ja puristi voimakkaasti Annin kättä.
— Tulinpa katsomaan, vieläkö elät.
— Elänhän minä.
— Olen sinua odottanut joka markkina-aikana sinne meidän kortteeriin tulevaksi kotipuolen asioita kuulemaan, kuten ennen tapasit tulla. Eipä sinua sinne kuulunut, näyit unohtaneen.
— En ole tullut tulleeksi. — Istuhan nyt hetkeksi. Annin mielessä pyöri kysymys: Tiesikö Samppa hänestä mitään. — Jos se hyvinkin oli kuullut, mutta ei ollut ensi aluksi tietävinään -ja hän vältti huolellisesti Sampan katsetta.
— Äitisi kun kuuli, että lähden kaupunkiin pani mukaani tämän käärön ja käski minun sinua katsomaan, kun et kuulu kotiasikaan kirjoittaneen.
— Sinä löysit tänne.