Mies tunsi piston rinnassaan, hän riistäytyi irti vaimonsa syleilystä sellaisella voimalla, että tämä heräsi unestaan.
— Martti, sinäkö? Minä näin unta…
— Kenelle sinä puhelit?
Sanelma huomasi ilmiantaneensa itsensä unissaan.
Äkillinen suuttumus valtasi hänet. Suurin, hehkuvin silmin katsoi hän miestään. Vakoiliko tämä häntä hänen nukkuessaan! Eikö hänellä enää ole mitään yksityistä omaa, jonka koskemattomuus olisi taattu.
— Sinä muistelet ja ajattelet siis vieläkin sitä. Martin ääni värähteli.
— Mitä sitten jos niin olisikin, sanoi Sanelma täynnä vihaa ja uhmaa. Häntä oli loukattu. Toinen oli salaa kurkistanut hänen sielunsa pyhimpään.
— Siitä sinä uneksit joka yö, päivän elät ajatuksinesi sen kanssa.
— Eivätkö ajatukseni ole omiani, huudahti Sanelma itkuun purskahtaen. Aviomiehen oikeuksillasi sinä sidot ruumiini tähän ja hallitset sitä mielesi mukaan, mutta henkeni on vapaa, sitä sinä et ikinä sido, sen saat tietää, et ikinä!
Hän puhui kiihdyksissään ajattelematta mitä sanoi, ja katui jo seuraavassa tuokiossa kovaa puhettaan.