Työnilo on ihmisen ainoa oikea ilo, joka ei jätä häntä pahankaan päivän tullen.
Kenenkä hyväksi minä tässä nyt enää, yksinäinen, mennyt mies!
Mutta koski vaan kohisee: Kukin on sisimmässään aina yksin.
He olivat parhain osa minusta itsestäni. Mitä olen minä enää sen jälkeen kun he ovat minulta menneet? purki Martti sydäntään.
Oletko, ihminen, olemassa vain itseäsi ja omiasi varten?
Kuka sen sanoi? Hän katseli ympärilleen ja huomasi puhelevansa yksinään.
Mies tuijottaa taas vihreän ruskeaan, vellovaan veteen. Oli kuin olisi hän jo tavoittanut johtolangan pään ja kuin kohta selviäisi koko sekava vyyhti, kunhan vielä kuuntelisi sisäistä ääntä.
Ellet sinä, niin onhan muita, jotka omistavat onnen.
Taas tuli mieleen sekin Tarjanteen perhe, kyyhkyspari. Jos työt koskenrannalla seisahtuvat, loppuu leipä sieltäkin. Hän, Martti Pätevä, on vastuussa heidän onnestaan.
Ja monen muun.