Eihän hän sitä osannut heille sanoa. — Äidin ehkä pitää sairaalaan, mutta hän tulee heti sieltä päästyä kotiin, niin pian kuin vaan saattaa matkustaa.
— Mutta jos sinä kuolet, hakeeko isä meidät täältä pois?
Sanelma oli valmistanut lapsia senkin varalta, että hän ei enää palaisikaan.
— Hakee isä teidät, hakee varmasti, vakuutteli hän.
— Kirjoitatko isälle, että me olemme täällä tädin luona?
— Kyllä, kyllä, olkaa vaan huoletta!
Ja Aili veti äitiä puoleensa vielä kerran ja kuiskasi hänen korvaansa:
— Sinä et saa kuolla! Me Pojun kanssa rukoilemme Jumalaa joka ilta.
Kun Sanelma muisteli heitä, tuli hänen paha ja tuskallinen olla. Hän oli uupunut eikä jaksanut ajatella enää.
Kello läheni neljää.