Teitä kovasti kaipaava isä.»
»Tuntuu mielestäni niin pahalle nuo mustat rivit, olisin niin mielelläni lukenut jokaisen tavunkin tästä», — sanoi hän, katsellen kirjettä, jonka ojensin hänelle takasin.
»Olihan se minusta kyllä vähän omituisen hätäinen, että mieleeni välähti, olisiko sen kuumeisena kirjoittanut. Mutta minä tukin korvani epäilyksen ääniltä ja kiiruhdin panttaamaan, päällystakkini, saadakseni tarvittavat rahat.
Laitoin lähetyksen kiireellä kuntoon, ja rahat panin, kaikki, mitä silläkertaa omistin. Sanoikin vielä tuo naapurin rouva, että paneta nyt kirjoihin tuo kirje, että tulee takaisin, ellei löydä perille. — Meneehän se perille, — tuumin minä, mutta tein kumminkin hänen neuvonsa mukaan.
Kului parisen viikkoa. Ei kuulunut mitään, aloin jo ihmetellä, miksi ei
Juha mitään vastaa, eikä ilmoita ovatko lähetykseni tulleet perille.
Pistäydyin itse postitoimistoon, kun se postinkulkukin silloin sodan jälkeen oli niin epäsäännöllistä.
— Täällä on palautettu, kirjoihin pantu kirje — kuulin vastauksen luukulta.
Näin samaisen kirjeen, jonka olin lähettänyt, siihen oli poikittain, vieraalla käsialalla vahvoin kirjaimin piirretty — »Kuollut» —
Sydämessäni tuntui pistos, mailma musteni silmissäni ja minä kuulin oman ääneni, mutta en voinut hallita sitä.
Joku ajoi minun päähäni kylmää vettä, minua tuettiin kainaloista ja vietiin kadulle, — taas kuulin minä vaikeroivan äänen, mutta en tiennyt, olinko se minä joka huusin tai joku muu.