Inkeriläinen punoo päätään ja varottaa, samalla antaa hän ohjeita ylimenoa varten, vakuuttaen veden tälläkohdalla olevan niin matalalla, että vaaraa ei ole.
— Tämä ilma on sopivin, — selittää hän. Tämmöisessä kylmässä tihkusateessa eivät ryssän patrullit viitsi ulkona kävellä, tuvissa istuvat tshaijua juoden ja tupakoiden, eivät ne sinua huomaa, rauhassa saat mennä, — lohdutteli hän minua. Mutta kun joen ranta aukeni, ei hän enää itse tohtinutkaan edetä, vaan sinne rytäikköön nysähti ja saatuaan sovitun summan, sataviisikymmentä ruplaa, vilisti kiireellä takaisin metsään.
* * * * *
Kun sitte yksin seisoin sen harmaan liejuisen veden rannalla riisuutuen viskautumaan tuohon kylmään kylpyyn, niin kolkolle se hiukan tuntui, tuli mieleeni sekin, että jos saisin suonenvedon ja jäisin sinne, enhän ole enää nuori ja muutenkin aivan harjaantumaton sellaiseen urheiluun, mutta minä purin yhteen loukkua, lyövät hampaani, käärin vaatemytyn selkääni ja sanoin itselleni, että parempi on tuolla virrassa, kun sen itäisellä rannalla.
Onnellisesti kumminkin pääsin Suomen puoleiselle rannalle ja niin ajattelin minä kotomaan mantereelle astuessani, että olkoonpa nyt edessäni mitä vaikeuksia tahansa, niin taakseni jäi kumminkin pahin.
Vartiopatrulli pidätti minut heti ja kuljetti vääpelinsä eteen. He olivat hauskoja, ystävällisiä miehiä, jotka kohtelivat vankiaan ihmisellisesti ja kun minä ensimäisenä iltana, niiden kamalien kuukausien jälkeen, panin levolle suomalaisten ihmisten kanssa, suomalaisessa talossa, oli mielessäni omituinen onnen tunne ja minä sanoinkin niille sotamiehille, jotka minua vartioivat, että sen olen ainakin tällämatkalla tullut tietämään, miten kallis on ihmiselle isänmaa.
Synnin tuoksu.
— Katsokaas pojat! Siinä nyt on piru itse, — sanoivat asemalla N:n kaupungin katupojat, kun se musta ryssänupseeri astui rautatievaunusta ulos.
— Piru se on! Näetkös tuota korkeata kyömynokkaa ja noita silmiä, jotka hehkuvat kuin kekäleet. Noin musta ei ihminen voi milloinkaan olla, — vakuuttelivat he toinen toisilleen.
— Ruhtinas! — kuiskasi toverilleen »Grand Cafe'n ruotsinmaalainen tarjoilijatar ja levitti työtoverinsa eteen kokonaisen satasen, jonka tämä uusi »kundi» oli hänelle antanut yhdestä olutpuolikkaasta ja kahdesta voileivästä. Sellaista juomarahaa yhdestä pivosta ei hän tässä viheliäisessä pikkukaupungissa ollut vielä koskaan saanut.