* * * * *
Mutta kun »espiä» astelevan tyttöparin silmiin äkkiä ilmestyi tämä muukalainen, nyyhkäsi vanhempi heistä valkokutrista toveriaan takin hihasta, hänen korvaansa kuiskaten; — Mefisto!
Vaan pieni kaunotar oli jo ennemmin huomannut nuo sinervänmustat, pitkät kiharat tummien silmien kumman katseen ja hänen nuori, herkkä sydämensä sanoi: — valtias!
Senjälkeen se valkotukkatyttönen valmistautui huolellisesti niille tavallisille kävelytunneilleen ja pian huomasi vierellä toveri, että Mefiston katseet kohdistuivat kiinteästi hänen nuoreen ystävättäreensä: »Älä viitsi sitä vilkaistakaan» — sanoi hän tälle, mutta samassa huomasikin miten hohtava punerrus hänen hienoja poskipäitään somisti. Asia oli selvä; Yhteiset iltakävelyt tuntuivat toisesta siitälähtien vastenmielisille ja hän etsi syyn jäädäkseen seuraavina iltoina kotiin.
Ero ystävättärestä, oli puuseppä Salosen sinisilmä tyttärelle suuri suru. Seuraavina iltoina istui hän kotona, kyynelissä silmät, poskilla hehkuva puna ja povessa outo polte.
Mutta eräänä aamuna hänen tullessaan työpaikkaansa, Paulamäki K:in konttoriin löysi hän pulpetiltaan kimpun mitä ihanimpia tummanpunaisia ruusuja.
Kukkien keskessä oli kultareunakortti, kortilla tuntemattomalla käsialalla piirretyt sanat:
»Ihanimmalle Suomen Immelle!»
Hitaasti kuluvat hetket. Konttorikellon kullatut osoittimet siirtyvät niin verkkaan, että tuskin eroittaa odottava silmä niiden paikaltaan liikahtaneen.
On sekaisin silmissä sarakkeet ja leikkiälyöden karkeloivat numeroiden valtaisat rivit, tanssien, hyppien ylös ja alas, harhaisen katseen tieltä.