— »Jokos meidän piru nyt lähtee sinne, mistä se tulikin?» — kyselivät toisiltaan pikku pojat N:n kaupungin rautatien asemalla, mutta tarjoilijattaret »Grand-Cafe'ssa» tiesivät, että »ruhtinas»: lähtee nyt kesälomalle ja tulee pian taas takaisin.
Samaan aikaan hävisi myös puuseppä Salosen kaunis tytär, joka talvella erosi konttori paikastaan. Ja jo samana iltana tiesi jok' ainut pyöreä poskinen porvarisrouva tässä kaupungissa tämän katoamisen salaisen syyn.
* * * * *
Toisen talven lumet peittivät jo N:n kaupungin kapeita katuja.
Neiti Salonenkin oli taas koteutunut, mutta kukaan ei ollut häntä entisekseen tuntea.
Todellakin hän oli asultaan kuin ruhtinatar, päällään pietarilainen turkki, jonka upeaan, pehmeään kaulukseen hänen pienet kasvonsa miltei kokonaan upposivat. Hänen korviaan koristivat suuret, himmeät safiirit, hänen hienoissa sormissaan briljantit kimaltelivat ja hänen yllään väreili vieraanmaan väkevä hajuveden tuoksu.
Tummat renkaat ympäröivät nyt noita sinisiä silmiä, mutta niiden säteily oli entistä ihanampi, niiden ilme ihmettelevä ja onnen kylläinen kuin lapsen joka satujen suloissa elää.
N:n kaupungin siveelliset pikkurouvat lakkasivat häntä tervehtimästä ja toiset käänsivät pois päänsä hänet kohdatessaan.
Mutta toiset tiesivät »pirun» hallussa olevien valtionvarojen pahasti vaillentuneen.
* * * * *