Kun jälleen virkoan makaan minä sidottuna haavottuneiden junassa matkalla Helsingin sairashuoneelle, josta minut sitte kaupungin valtauksen jälkeen vangittiin.
* * * * *
Taas olen minä täällä, ristikkojen takana, josta äsken lähdin eletyn elämäni kiertopolkua kuljeksimaan. – – Täällä on niin synkkää ja niin sanomattoman hiljaista öisin, jolloin usein unettomana valvon. Teen tiliä itseni kanssa, tutkin syitä ja vaikutteita, jotka tieni tänne johdattivat. Koetan olla rehellinen ja puolueeton, sillä mitäpä kaunistelut nyt enää auttaisivat. Sen kumminkin uskallan sanoa, että punaiseen kaarttiin ruvetessani luulin täyttäväni velvollisuuteni köyhyydessä kärsivää kansaluokkaa kohtaan.
Yhteiskunta on jo tuomionsa langettanut, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, koska olen kuulunut joukkoihin, jotka eivät ole syyttä suljetut näiden seinien sisäpuolelle, mutta kun itse Taatto Taivahinen, aukasee paksut tilikirjansa — mikä on Hänen tuomionsa oleva?
Ryssä on ryssä.
Tämän tästä avautui saunan ovi ja ulkoa tuleva pakkasilma synnytti paksun, harmahtavan höyrypilven, joka raskaana huuruna lämpimän saunan lattialle pyörähti, siitä tiesivät sisällä olijat uuden »kundin» sisälle astuneen.
Lauteilta kuului valtainen vihtojen läiske ja eukkojen innokas puhelu — missä sitten ne K:n kaupungin asiat olisivat paremmin selvinneet ell'ei täällä Savusen saunan oivallisessa kisulämpimässä.
Miina, saunapiika, ammensi tiinusta vettä, heitti löylyä ja kihnutti selkiä niin, että valkoinen saippuavaahto ylt'ympärille räiskyeli.
Miinan kasvoja kuumensi, kovin poltteli oikeata korvaa — tiesihän sen! — kasarmissa istuu Ivana, iltaa uottelee ja kun kello on kymmenen lyönyt, seisoo se siinä sovitussa paikassa Savusen saunan seinänvierustalla. – – Ja kun pitkin iltaa taukoamatta oikeata korvaa kuumensi, oli siinä Miinalla aivan varma merkki, että Ivana häntä silloin niin kovasti kaipasi.
Eikä, hän nyt muuta toivonut, kun saada kulumaan ilta ja tyhjäksi, siivotuksi sauna.