* * * * *
Vain harvoja tuli enää sisälle, yhä useampia työntyi ulos ja pienestä pukemahuoneesta kuului puhevauhtiin päässeitten akkojen yhä yltyvä rupatus.
— Voi, kun jo menisivät sieltä! — miettii Miina ja karsaan katseen heittää hän ovelle, josta valkeaan lakanaan verhottu vartalo työntyy sisään.
Mutta kohta kirkastaa hymy noita äsken tuikeita kasvoja.
— Kas, sieltä se postineiti! Kovin olenkin teitä saunaan odottanut!
Missä neiti on ollut, kun ei ole kylpömäänkään ehtinyt?
— Eihän siitä nyt kovin kauvan, kaksi viikkoa täsmälleen.
— Kaksi viikkoako? Todellakin, samana iltana tulin tuntemaan — hänet.
— Kenet?
— Sen Iivanan. — — Nähkääs, neiti, minun pitää kertoa teille tämä asia. — Kenellekään muulle en voisi puhua, mutta neiti ymmärtää joka itseki on…
— Mitä on?