— Sen kyllä uskon, — sanoin minä — senverran tunnen tuon aineen vaikutusta — järjen se vie.
— Mitäs sinä siinä viisastelet? — äkämystyy varapuheenjohtaja.
— Mitäs minä, — näen vaan suuren määrän tyhjennettyjä pulloja, josta heti huomasin, että toimessa täällä kyllä on oltu, mutta nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen, koska vihollinen on kohta niskassamme.
Varapuheenjohtaja ei vastannut, katseli vaan tylsästi eteensä, niinkuin ei olisi oikein tajunnut mistä oli kysymys.
Samassa tuli siihen muuan helsinkiläinen, jonka minä tunsin ja se alkoi kysellä, mikä on tähän alituiseen peräytymiseen syynä.
— Juopottelu! — sanoin minä — täällä juodaan, rintamalla juodaan, kukin koettaa järjestää elämänsä niin mukavaksi kuin mahdollista ja miehet pyrkivät mikä lomalle, mikä pakosalle, päästäkseen ajoissa pois satimesta. Semmoinen on meillä komento. Kaikenlisäksi seuraavat Valkoset sitte vielä puhelinkeskustelujamme ja kuulevat koko tämän meiningin — mahtaa niitä naurattaa!
— Mistä sen tiedät? — kysyy varapuheenjohtaja.
— Kun oli mukanani telefonimonttööri, joka kahden miehen kanssa totesi asian.
Varapuheenjohtaja hyppäsi pystyyn ja kiljasi.
— Se on helvetinmoinen vale!