Kun hän tuli tupaan, olivat muut jo levolle asettuneet. Hän etsi itselleen makuupaikkaa ja löysi tupakamarista vanhan keinutuolin, johon heittäytyi yötään viettämään.
Ruumista puisteli väsymys ja vilu, sielussa asui yksinäisyyden ja orpouden tunto. Tuolla ympärillä makaavat ruumiitkin tulivat alinomaa mieleen. Se pyrki pahemmin lamaan, näin ruumiillisen väsymyksen painaessa.
— Missä on nyt palava innostukseni? — Näinkö lyhyeen se loppui, jo ennen perille saapumista —? Entä siellä sitten? — kyseli hän itseltään ja nukahti vihdoin kesken tukahutetun nyyhkytyksen.
VI
Muutamana kauniina kevättalven aamuna hyppäsi luutnantti Toivonen ratsunsa selkään, matkansa määränä kenttäsairaala, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä rintaman takana. Siellä nyt sairasteli Seppo poikanen ja yhä huononevan kuului.
Hepo juoksi tasaista ravia. Maaliskuun aurinko hellitti lämpöisiä säteitään hankia sulatellen. Metsästä lemusi jo tuores keväinen tuoksu.
Mutta nuoren ratsastajan mieli pyrki murheelliseksi ja kysymykset tulivat, nuo tuskalliset kysymykset ja heräsivät raskaat muistot nyt, jolloin taistelun jännitys ei hermoja pingoittanut. Aina kun oli levonhetki, ne tulivat ja kiersivät hänet ahtaaseen pusertavaan piiriinsä. Hän koetti niitä vastustella, koetti torjua tahtonsa voimalla, mutta aina uudelleen ne tulivat. Viimein ei hän enää vastustellut, vaan antoi niiden vapaasti tulla ja sanottavansa sanoa, ollen itse kuin sivullisena kuulijana.
— Mitä tämä oikeastaan on? Veljessotaa käydään maassa. Sotaa hirmuisinta mitä koskaan on ollut. Onko kauhua tämänveroista nähnyt vielä yksikään kansa maan päällä? Mikä ihmisiin on mennyt? — Mikä tämän on synnyttäjä, alkuunpanija? — Mistä ovat peräisin ne olennot, jotka pieksevät, ruhjovat, nylkevät ja ristiinnaulitsevat ihmispoloisia, jotka heidän uhreikseen ovat joutuneet. Onhan moni elävänä poltettukin ja tunnustihan kuolinhetkenään eräs punanen keittäneensä valkoisen soturin. Kylmään veteen oli pannut siitä hiljalleen kuumennellen, kunnes kiehui pata. Ovatko tämmöiset sodan kävijät ihmisiä ollenkaan, vaikka sen hahmossa esiintyvät.
Se on ryssän rutto, Venäjältä tänne virtaileva bolshevjikkilainen myrkky, joka tekee ihmisistä petoja.
— Voi Venäjä, Venäjä!