— Tiedämme. Ja siitä seikasta mm. johtui, että niin monet paikkakunnat kapinan aikana joutuivat kokonaan eristetyiksi. Silloin kyllä monella taholla hätäiltiin: olisipa langaton lennätin, niin saataisiin edes tietoja. Mutta nyt istutaan taas kädet ristissä ja sanotaan: sillä kokeileminenhan on kiellettyä. Me aiomme ensin kaikessa hiljaisuudessa koettaa ja sitten, jos se onnistuu, anoa viranomaisilta langattoman lennättimen amatööriasemien perustamislupaa.
— Selvä prokrammi, naurahti Taavi. —
Mutta missä toinen asema sitten olisi?
— Halkiovuorella, kesäleirillämme. Täältä sinne — hän viittasi alas jokea pitkin — ja sieltä tänne vaihdettaisiin sanomia.
— Halkiovuori, Halkiovuori, missä se sellainen paikka sitten on?
— Tiedätkö Kaarne-selän? Sen koillisella rannalla on Halkiovuori.
— Oh-hoh, penäsi Taavi päätään pudistaen, liian pitkä matka — ainakin kolme-neljätoista kilometriä.
— Linnun tietä vain enintään peninkulma.
Ja me olemme jo kokeilleet parin kilometrin matkalla. Meidän täytyy saada asia onnistumaan. Pistäydy sisään katsomaan koneitamme, ne ovat kaikki täällä meillä. — Ja Mikko kääntyi tielle, joka johti virran rannalla olevalle vaaleanvihreäksi maalatulle talolle.
— En nyt, Mikko, mutta tulen illalla kahdeksan ajoissa, jos sopii.
Kuka hoitaisi tätä asemaa täällä?